Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%
Yhteiskunnassamme tapahtunut kehitys viittaa siihen, että ihmiset muuttavat jatkuvasti, ja kasvavissa määrin, suurempiin kaupunkeihin. Suurissa kaupungeissa asuminen tarkoittaa tavallisesti asunnoissa asumista. Se puolestaa tarkoittaa, ettei asukkailla tavallisesti ole omaa puutarhaan tai pääsy taloyhtiön viheralueelle on hyvin rajattu. Yleensä kuitenkin suurkaupungin asukkailla on ainoastaan oma parveke – jos sitäkään.
Asuminen ilman omaa puutarhaa voi olla melkoinen haaste monelle. Etenkin kesäisin puutarha voi olla kullanarvoinen asia. Puutarhassa voi kasvattaa omia kasveja, mutta siellä voi toki harrastaa myös paljon muutakin, kuten rentoutumista ulkoilmassa ja kaikkea muuta grillaamisesta hiukan urheilullisimpiin aktiiviteetteihin.
Puutarhan puuttuminen on ongelma, jonka voi onneksi ratkaista hankkimalla siirtolapuutarhan. Itse kutsuisin siirtolapuutarhan ostamista erittäin hyväksi sijoitukseksi. Siihen on monia hyviä syitä. Siirtolapuutarha on osin nimittäin hyvin taloudellinen sijoitus, jollaa voi itseasiassa olla hyvä taloudellinen kate, sillä voit myöhemmin myydä puutarhasi ostohintaa korkeammalla hinnalla niin halutessasi. Siirtolapuutarhan osto on myös sijoitus onnellisuuteen, sillä se tuo iloa ja hyötyä. Onnellisuus on kuitenkin luonnollisesti se tärkein elementti, jonka siirtolapuutarhan ostaminen voi tuoda mahdollisen taloudellisen tuoton sijaan.
Siirtolapuutarhan ostaminen voi olla monella tapaa erittäin hyvä sijoitus. Kysymys onkin siksi vain, että kuinka saada tarvittavat rahat kokoon oman siirtolapuutarhan ostoa varten, mikä voi olla melko painava taloudellinen taakka – riippuen tietenkin jokaisen omasta taloudellisesta lähtötilanteesta.
Lainaa rahaa netistä
Erittäin hyvä ja helppo tapa rahoittaa oma siirtolapuutarha on pieni kulutusluotto. Kyse ei kuitenkaan ole pankkien tai muiden rahoituslaitosten tarjoamista lainoista, vaan internetin nopeista ja helpoista lainoista. Lainan hakeminen netissä on maailman helpoin tapa lainata rahaa. Se käy todella nopeasti eikä vaadi lainan hakijalta paljoakaan. Kulutusluotto on lainatuote, joka on luotu täysin kuluttajia varten. Kulutusluotto on helppo laina, jota on erittäin helppo hakea.
Kaiken lisäksi netin kulutusluotoista on muutaman vuoden aikana tullut täysin kilpailukykyisiä lainatuotteita tavallisten pankkien tarjoamiin lainoihin nähden. Netin kulutusluotot ovat kilpailukykyisiä, kun katsomme lainaan liittyviä taloudellisia aspekteja, kuten lainan todellista korkoa ja tavallista korkokantaa. Ei siksi ole epäilystäkään siitä, etteikö netin kulutusluotto olisi yksi optimaalisimmista ratkaisuista eri kuluttajien mitä erilaisempiin tarpeisiin – ja tietenkin esimerkiksi siirtolapuutarhan ostoa varten.
Nyt voit helposti hakea vaikkapa 3.000 euron kulutusluottoa netistä. Voit helposti saada erittäin edullisen lainasopimuksen ja siksi matalan koron lainallesi. Lainan maksuaika voi olla jopa 5 vuotta, joten saat reilusti aikaa maksaa lainasi takaisin. Näin ollen oman siirtolapuutarhan hankkiminen tulee varmasti kannattamaan monen tavallisen kuluttajan tapauksessa.