Omalaina
100 - 60 000 € Lainasumma
1 - 20 vuoden Laina-aika

Esimerkki korko 10 000 € lainalle, 5 vuoden takaisinmaksuajalla, on 6.26%. Takaisin maksettava summa on kokonaisuudessaan 11 623 €. Todellinen vuosikorko on min. 4.19% / maks. 20%

Käsityksemme rahasta ja maksamisesta ovat muuttuneet

Raha ei merkitse kaikkea, sanovat monet. Se ei ole kaikista merkityksellisintä elämässä. Raha on silti erittäin tärkeä rooli elämässämme. Rahan vuoksi suurin osa meistä on mielummin työllistynyt kuin työtön, sillä ilman rahaa tässä maailmassa on vaikea selvitä.

Itseasiassa me ihmiset monesti arvioimme ja tuomitsemme ihmiset perustuen heidän taloudelliseen tilanteeseen, vaikka harvat sitä myöntävätkään. Raha voi olla vaikea abstrakti käsite, johon voi olla vaikea suhtautua, mikä johtuu siitä, että se, miten joudumme käsittelemään rahaa, muuttuu jatkuvasti.

Tunnemme kaikki vanhan viisauden, jonka mukaan rahaa täytyy ensin säästää, jotta jotakin voisi ostaa. Niin ei kuitenkaan tarvitse enää olla. Itseasiassa harvalla on enää lompakossaan käteistä rahaa, sekä monilla on kontollaan lainoja ja käytössään luottokortti. Raha on nykyään ennemminkin pelkkä tilin saldon ilmoittama numero, mikä ei välttämättä ole huono asia. Rahan kuluttaminen ei kuitenkaan enää tunnu aivan samalta, kun on kyse pelkistä numeroista, jotka muuttuvat, kun maksukorttia höylätään. Lisäksi, kuulemme usein tarinoita firmoista ja organisaatioista, jotka ovat useita miljoonia miinuksella, mutta ovat silti täydessä toiminnassa. Vaikka se vaikuttaa uskomattomalta, se on nykyään täysin normaalia.

Teknologia helpottaa elämäämme

Teknologia tekee elämästämme helpompaa ja niin on aina ollut. Vuosia sitten tällainen teknologia koski teitä, siltoja ja vesimyllyjä. Nykyään teknologia tuo mieleemme erilaisen kuvan. Kun on kyse maksutavoista, etenkin luottokortti on mullistanut käsityksemme rahasta. Luottokortti on suurin syy siihen, että raha on nykyään pelkkiä numeroita, minkä vuoksi rahan kuluttaminen on nykyään myös niin helppoa. Uusin kehityssuuntaus viittaa siihen, että pian voimme hoitaa maksutapahtumia pelkän puhelimen välityksellä. Jo nyt voimme helposti siirtää rahaa puhelimellamme, mikä on tehnyt maksujen ja velkojen hoitamisesta entistä helpompaa. Puhelimella voi pian maksaa myös liikkeissä. Itseasiassa useassa paikassa on jo terminaali, johon puhelimen asettamalla voi hoitaa maksun. Luotto- ja maksukortilla on toki edelleen yhtä helppo maksaa, mutta jos maksun hoitaa mielummin puhelimella, se onnistuu myös.

 

 

Copyright © 2023 FairBanker - All Rights Reserved Nordic Compare ApS - Fyllestedvej 20 - 5464 Brenderup Fyn - Denmark - CVR/VAT: DK40798366